ASIAA

Vuokatin tykkilumella käynnistettiin hiihtokausi – Mutta missä viipyy talvi?

Suomen Cupin avaus Vuokatissa marraskuun alussa oli sekoitus helpotusta ja hämmennystä. Helpotusta oli se, kun kilpahiihto oli alkanut, se odotettu talven merkki oli vihdoinkin. Hämmennystä mutta vain pientä sellaista oli se, että kausi avattiin kapealla tykkilumesta rakennetulla radalla, ruskean ja märän maiseman keskellä. Lumi oli tekolunta, mutta sekin riitti, eikä sillä ollut kilpailullisesti merkitystä, kunhan pysyi ladulla eikä eksynyt männikköön puolukoita syömään, kuten Ylen toimittaja joka ladun varren kypsistä puolukoista innostuneena popsi, hän irtautua hetkeksi talviurheilun todellisuudesta ja palasi marraskuun lämpimään syleilyyn.

Talvi, kaukainen unelma

Puolukanpoiminta hiihtokisojen ohessa kertookin varsin osuvasti kummallisen ilmaston, missä tällä hetkellä elämme. Marraskuu on alkanut ennätyksellisen lämpimissä merkeissä, ja talvi tuntuu olevan ehkä jopa kaukainen käsite. Tämä lumen puute ei ole vain esteettinen, vaan lumi on ehdoton edellytys hiihtäjien kunnolliselle harjoituskaudelle. Jos tilanne ei muutu jouluun mennessä, niin ei joulupukki pääsee reellä liikkeelle, kun hänen "kiertueen" aika koittaa. Toivotaan toki parasta ja uskotaan niin, että lämpimät luonnonvoimat antavat periksi ja muuttavat tämän marraskuisen kuran valkoiseksi, kunhan maailmancup-kiertue todenteolla käynnistyy.

Nyt itse asiaan, eli Vuokatin kisoihin.

Vuokatin Suomen cup -avauksessa nähtiin loppujen lopuksi hyvin vähän mitää"extraa", eli ei paljon ainakaan mitään uutta kerrottava. Miehissä Iivo Niskanen ja Joni Mäki olivat sitä tuttua vakuuttavaa tasoa, jota heiltä sopi odottaa. Myös Perttu Hyvärinen on tulossa tulossa perässä.Mutta "nimekkäiden" kansallisen tason hiihtäjien suoritukset eivät tarjonneet suuria yllätyksiä. Otetaan puntariin vaikka Remi Lindholmin suoritus, se oli sitä tuttua kansallisen keskitason hiihtoa, Lindholmia pidän enemmän vain kovana suunsoittajana kuin hiihtäjänä.Sitä samaa tasoa olivat Vuorinen ja Lepistö – he ovat hyviä piirikunnallisissa, ja kaukana kansainvälisestä kärkitaistelusta. Positiivisia väläyksiä nähtiin Jesse Kähärän hiihdossa,mutta kokemattomuus koitui tällä kertaa kohtaloksi. Lisäksi myös Ahonen antoi merkkejä siitä, että uudet hiihtäjät ovat tulossa haastamaan vakiintuneita nimiä.

Naisten rintama – Lupaa menestystä talvesta

Jos miesten kisa oli pitkälti sitä samaa mitä ennenkin, niin naiset loivat tulevaisuuden näkymistä suorastaan ​​riemastuttavat. Jos jätämme Jasmin Joensuun, Kerttu Niskasen ja Krista Pärmäkosken rauhaan, koska he ovat kovat näyttönsä jo antaneet, niin voimme nostaa esiin neljän hiihtäjän ryhmän, jolta on lupa odottaa isoja tekoja tällä kaudella. Nämä neljä urheilijaa luovat suurimmat toiveet suomalaisen naishiidon tulevaisuuteen. He ovat: Jasmin Kähärä , Vilma Nissinen , Hilla Niemelä ja näyttävän uudelleensyntymisen vielä näillä lumilla maajoukkueen tekevä Eveliina Piippo . Uskon vakaasti, että tästä kvartetista aina joku tulee nousemaan tällä kaudella (siis niillä lumilla, jotka vielä tovi odotellaan) useaan kertaan maailmancupin palkintopallille. He ovat varteenotettavia nimiä myös Milanon olympialaisten mittelöissä helmikuussa. Vuokatti siis tarjosi sen, minkä lupasi: keinolumisen avauksen, vanhojen tähtien varmuuden ja uuden sukupolven naishiihtäjien esiintymisen. Nyt tarvitsemme vain sen kaiken peittävän luonnollisen valkoisen verhon. Talvi, ole hyvä ja saavu jo.

Suomen Olympiakomitean hallitus vahvisti 29.9. ensimmäiset olympiavalinnat Milano-Cortinan talvikisoihin. Suomen olympiajoukkueeseen nimettiin 7 urheilijaa näillä sivuilla oleviin hiihtolajeihin. Talviolympialaiset kilpaillaan Italiassa 6.–22. helmikuuta 2026. Suomen joukkueeseen nimettiin ampumahiihdossa Suvi Minkkinen, maastohiihdossa Jasmi Joensuu, Iivo Niskanen, Kerttu Niskanen, Krista Pärmäkoski ja Lauri Vuorinen, sekä yhdistetyssä Ilkka Herola. Kisajoukkue saa lopullisen muotonsa 23. tammikuuta, jolloin tehdään viimeiset valinnat.  

KUUNTELE